keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Saunan panelointi


Nyt kun sauna on purettu niin alkaa se mukava kasaaminen :)

Eli ensiksi pitää tietenkin paneelit vetäistä seiniin. Paneeliksi valitsin ihan perus kuusipaneelin, koska tarkoitus on vetää seinät valkokuultoisella saunasuojalla. Eli on vain hyvä juttu jos puussa on oksia. Ja onhan se kuusi tietty se halvin vaihtoehto myös :)

Ensiksi ajattelin että käsittelen paneelit valmiiksi ennen kiinnitystä seinään ja kattoon. Mutta tilanpuutteen vuoksi se olisi ollu hankalaa. Plus toisekseen paneeleja ei kannata kuivattaa missään lattialla levitettynä jne, vaan suoraan paketista pitää alkaa kiinnittämään paikoilleen näitä. Nämäkin paneelit on haettu rautakaupan ulkovarastosta, niin jos paketin purkaa ja antaa paneelin kuivua ennen kiinnitystä, niin voin luvata että ainakin puolet puusta menee roskiin. Niin helposti tämä materiaali menee mutkalle.

Eli avaa paketteja vain sen verran mitä samana päivänä meinaat keritä kiinnittää paikoilleen. Niin menee mahdollisimman vähän hukkaan.

Paneelit saa näppärämmin paikoilleen viimeistelynaulaimella. Käsin ei missään nimessä kannata alkaa naulaamaan :) Itse otin tavoitteeksi saunan teossa että nauloja/ruuveja ei näkyisi juuri missään. Joten paneelitkin ammuin kiinni naaras-pontin sisään. Pois lukien niiltä osin paneelin päistä, mitkä jää piiloon, laitoin myös ihan päältä ammuttuna naulan läpi.

Kun on naulapyssy käytössä niin paneloinnissa ei kauaa mene. Lähinnä sähköjohtojen, ikkuna- ja oviaukkojen sekä ilmastointi röörien reikien teko vähän hidasti paikoilleen ampumista.

Saunan patteria en alkanut irroimaan vaan patterin kiinnikkeet pelkästään irroitin ja tuin patterin niin ettei putket väänny ja paneelit sai irroitettua ja laitettua patterin taakse suht kivuttomasti.

Samoin tein saunan kiukaan kanssa. Eli irroitin itse kiukaan mutta kiukaan johdotukset pidin koko ajan kiinni. Koska kiuasta ei saa irroittaa tai kytkeä sähköverkkoon kukaan kellä ei ole siihen asian mukaista koulutusta ja lupaa. Kysyin toki että mitä maksaisi jos sähkömies kävisi irroittamassa ja kytkemässä kiukaan, niin se oli noin 70-80e/kerta. Eli yhteensä jopa 160e siitä lystistä. Joten hylkäsin idean ja loppujen lopuksi kun ajattelee niin hyvin homma onnistu näinkin. Tässä vaiheessa kuitenkin on hyvä kytkeä kiukaan sulakkeet irti kun touhuat kiukaan kimpussa.




Paneloinnin aloitin katosta. Paneelien mittojen ei tarvinnut olla ihan millilleen, koska paneelien päät jäävät seinä paneelien taakse piiloon. Eli ei haitannut se että rautakaupasta paneeleita hakiessa niitä piti jo siellä käsisahalla katkoa lyhemmäksi että mahtuivat autooni. Tässä kuvassa en ole vielä siistinyt entisiä folioteippuaksia, niin kuin näkyy.


Seuraavaksi paneloin takaseinän. Paneelien päihin on hyvä jättää vähän rakoa. Mutta tässä saunassa sillä ei ole oikeastaan väliä koska koolaukset on tehty niin nurkkiin ettei siellä kyllä ilma kierrä muutenkaan.



Kuvaa lattialta kattoon päin. Uudet paneelit jo pelkästään tekivät saunanasta tilavamman ja huomattavasti mielttyvämmän näköisen.



Valmis panelointi. Hienolta näyttää jo tässä vaiheessa. Mietin jopa hetken että tekisin sittenkin puun värisen saunan. Mutta kyllä se valkea on vielä hienompi ja se ei tummu sitten niin pian.


Panelointiin meni muutama ilta. Ja paneelia meni huomattavasti enemmän kuin mitä olin mittaillut, koska aina menee materiaalia hukkaan ja joukossa on myös sellaista paneelia mitä ei viitsi laittaa seinään asti. Eli laatu vaihtelee ainakin näissä kuusipaneeleissä.

Seuraavaksi sitten pitää paneelit käsitellä saunasuojalla. Joten siitä jatketaan sitten seuraavalla kerralla.


Saunan purkaminen

Nonii, sauna on valmis ja siellä on jo pari kertaa saunottukin. Tuloksesta tuli yllättävän hyvä ja suosittelen kyllä kaikille pientä pintaremppaa saunaan.

Nyt kun kaikki vapaa-aika ei mene saunan tekoon niin kerkiän paremmin päivittää tännekin remontin vaiheet.

Eli ensimmäinen vaihe on luonnollisesti saunan purkaminen.

Paneeleiden ja lauteiden irroittaminen lienee se helpoin vaihe. Lauteiden kaiteet vain pultattiin irti ja sen jälkeen ylä- ja alalaude vain nostettiin pois paikoiltaan. Reilut 10v saunan seinässä olleen paneelin irroittamiseeen ei tosiaan paljoa voimia tarvita. Vaan suurin osa lähtee ihan käsin repimällä. Niinkuin tästä videosta voitte nähdä.


Pieneltä ja entistä karummalta sauna näyttää kun lauteet on purettu pois.


Lauteiden kiinnikkeet oli tiukasti pultattu seinään kiinni.

Seinään pultattujen kiinnikkeiden päälle oli asetettu kaksi kappaletta arvioltaa noin 7cm paksuja onttoja putkia. Näiden päälle sitten oli "tiputettu" lauteet ja ne pysyivät hyvin paikoillaan eivätkä notkuneet. Ajattelin että säilytän nämä kiinnikkeet niin pääsen helpommalla. Tässä vaiheessa otin siis mitat kiinnikkeiden pulttien kohdalta, että saan kiinnitettyä lauteet samoille kohdin sitten kun paneelit on vaihdettu.


Purettujen paneelien alta paljastuivat koolaukset ja lauteiden kiinnikkeiden kohdalta paksut parrut, jotka ovat siis tukemassa kiinikkeitä.


Alla oleva folio eristys oli hyvässä kunnossa, samoin pysty puut niin näihin ei tarvinnut koskea. Ainoastaan alumiini teipullä korjasin aiempia teippauksia ja paikkauksia jotta folio on varmasti tiivis.

Aikaa purkamiseen ei kauaa mennyt. Ainut ongelma oli että minne ihmeeseen hävitän nuo puretut paneelit. No facebookista löyty tähänkin ratkaisu. Ilmoitin että saa noutaa ilmaiseksi paneelit vaikka polttopuiksi niin joku pariskunta ne sitten kävikin hakemassa. Näin ei tarvinnut itse lähteä kaatopaikalle kuljettamaan ja maksamaan siitä :)

Seuraavaksi sitten seinän ja katon vuorausta.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Saunaremontti, eli projekti mustasta valkea.

Asunnossamme on siis alkuperäinen sauna. Jonka edellinen asukas oli sutinut mustalla saunasuojalla mustaksi ja asentanut ledit lauteisiin. Periaatteessa sehän oli ihan hieno, varsinkin myynti-ilmoituksessa. Mutta nyt kun täällä on asuttu puolisen vuotta, niin tarkemmin, kun katsoo tätä saunaa niin onhan se tylsännäköinen ja rumasti tehty.

Sauna on siis mustalla saunasuojalla tummennettu. Sinällään mikäpä siinä, mutta kun suojaa vetäessä ei olla näköjään maltettu suojata muita pintoja. Eli mustaa suojaa löytyy ikkunan pielistä, lämpöpatterista, kiukaasta, oven pielistä jne jne. Lisäksi suojaa on vedelty miten sattuu, eikä paneeli kerrallaan. Joten tulos on laikukas.

Lauteisiin on upetettu ledit, mutta niitä ei ole suojattu millään tavallaa, joten kahdestatoista ledistä palaa enää yksi kun muut ovat ruostuneet rikki.

Eli tällainen on lähtökohta. Ja tarkoitus on tehdä ihan erinäköinen sauna.

Tältä näytti meidän saunassa. Lauteetkin ovat jo alkaneet jo tummua. Ei kovin houkuttelevan näköistä varsinkin kun saunaa ei liene pesty aikoihin. Sen verran on nimittäen pinttynyttä kalkkia saunan ovessa ja ikkunassa.

Näkymä lauteilta. Niin kuin näkyy niin seinät ovat laikukkaita ja mustaa on kiukaan kiinnityksissä ja ovien pielissäkin.

Tässä näkee parhaiten miten hyvin on käsitelty seinät. Laikkuja on ja valumia mm. patterissa. 

Miltäs näyttää?

Ei voi kun ihmetellä että miten sitä tehdään hommia huolimattomasti. Eikö olisi sama kerralla tehdä kunnolla? Kun tuollaista mustaa seinää ei voi toiste enää oikein käsitellä. Ainakaan eriväriseksi.

Asuntoa ostaessa ajattelin että kun korjaan ledit niin sauna on ihan ok kunnossa sitten. Mutta lähempi tarkastelu teki sen, että koko sauna menee uusiksi. Ja päätin samalla että vaihdetaan sitten koko saunan väritys täysin uusiksi ja tehdään valkea sauna!
Homma on jo edennyt aika pitkälle ja tulen päivittämään remonttia tänne sitä mukaa kun kerkiän kirjoitella remontin tiimellyksessä.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pitaleipää kebabin kaveriksi!

Kebabbia tuli tosiaan tehtyä, niin kuin tuossa aiemmin kirjoitin. Pelkästään salaatin ja ristikkoperunoiden kanssa en kaikkea syönyt, vaan aloin miettimään että onkohan mitenkä haastavaa tehdä itse pitaleipää...

No eikun www.google.fi ja sieltä hakemaan. Parin minuutin etsimisen jälkeen löysin tämän ohjeen Kotikokki.net -sivustolta. Tässä vielä kyseinen ohje yksinkertaisuudessaan:

Aineet:

3dl vettä
20gr hiivaa
3rkl öljyä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
6-7dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja

Teko:

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy, sokeri ja suola.

Alusta joukkoon jauhot. Kohota taikina.

Leivo taikinasta 6 pyöreää mahdollisimman ohutta leipää.

Paista 250°C:ssa 5 min. Leipä kohoaa taskulliseksi kovassa lämmössä.

Täytä mieleisilläsi täytteillä.



Valmis kohotettu taikina.



Kyseisestä taikinasta itse sain tehtyä 8 ohutta lettua, toisin kuin ohjeessa kerrottiin. Eli 2x4 satsit uuniin kun pellille ei mahdu neljää enempää.



Yllättävän nopeasti alkoivan ilmataskut kasvamaan. 


 Osa letuista ei kohonnutkaan ihan tasaiseesti, niin kuin kuvasta näkee. Syynä tähän on se että yritin tehdä näistä mahdollisimman pyöreitä. Eli jos kaulin jostakin kohden letun liian laajaksi, niin otin taikinasta kiinni ja vippasin sen takaisin päin. Eli siihen kohtaa tuli taikinaa kaksin kerroin ja tietenkään se ei sitten kohonnut siitä. No mutta eipä se makuun vaikuttanut mitenkään :)


Valmiit pita-leivät odottamassa täytettä.


Kun olisin tiennyt miten helppoa näidenkin teko on, niin olisin varmaan ennenkin tehnyt. Sillä olihan nämä paljon paremman makuisia kuin kaupasta ostetut valmiit. Piti tehdä heti muutaman päivän sisään näitä lisää :).

Täytteeksi laitoin edellisenä päivänä tehtyä kebabbia, kebabbi kastiketta ja salaattia. Ja eikun ääntä kohti! Suosittelen kokeilamaan vaikka ei kebabbia olisikaan! Tämänhän voi täyttää millä ikinä vain keksii täyttää.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kebabbia, kebabbia!

Kebab, tuo suomalainen "kansallisruoka", ruoka jota lähes jokaisen miehen(miks ei myös naisen) tekee mieli syödä aina välillä, erityisesti viikonloppuisin...

Eräänä viikonloppuna ajattelin tehdä toistamiseen tätä lihaisaa herkkua, kun niin kovasti teki mieli itsekin herkutella kebabilla, ja muistin miten hyvää tuli edelliselläkin kerralla.

Kebabin tekeminen itse on äärettömän helppoa, joten sen pystyy jopa kuka vain mieskin tekemään :)

Perusaineksena toimii jauheliha, se voi olla possua, nautaa, mitä vain periaatteessa. Nauta on tietenkin laadukkaampaa kuin possu, mutta tällä kertaa kävin hakemassa paikallisesta lihakaupasta tarjouksessa olevaa possun jauhelihaa.

Ohjeen löysin netistä googlettelemalla. Sieltähän löytyi monta erilaistakin ohjetta mutta valitsin niistä tämän ehkä helpoimman. Eli:

- 2kg jauhelihaa
- pussi aromisuolaa (90g)
- 1/2 dl mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tämän jälkeen vaivataan käsin tai koneella taikinasta mahdollisimman tiukka möykky, joka sitten muotoillaan pötkyläiseksi sopivaan vuokaan foliolla ympäröitynä. 100 asteisessa uunissa annetaan olla 4tuntia ja tämän jälkeen vielä annetaan vetäytyä hetki, jos malttaa... ja se on sitten siinä!


Itse laitoin vähän vähemmän pippuria kuin mitä ohjeessa on, syystä että minun makuun viimeksi oli liian pippurista. Tällä kertaa laitoin ehkä reilut 1/3dl sitä.

Eli helppoa on, kaikki aineet kulhoon ja sitten vain kovaa vaivaamista. Haastavinta on ehkä tässä se että jaksaa tarpeeksi pitkään möyhiä tätä taikinaa jotta siitä tulee tarpeeksi kiinteää eikä mureketta. Itse veivasin varmaan noin 15minuuttia tätä taikinaa ennen kuin tein siitä möykyn.


Jauheliha ja mausteet kulhoon ja sitten noin 10-15minuutin kova vaivaaminen, eli niin kauan että jauheliha alkaa olemaan suht. kiinteää tavaraa.


Tämän jälkeen kebabbi muotoillaan sopivaan kulhoon tällaiseksi mökkyläksi. Folion unohdin tässä vaiheessa pyöräyttää ympärille, niin lisäsin sen sitten vain vuo'an päälle ennen uuniin laittoa.


Kun taikina on ollut sen 4h uunissa niin sehän alkaa näyttää ihan kebabilta


Kebab möykkystä vedin sitten terävällä veitsellä suikaleita. Lisukkeeksi lautaselle laitoin salattia missä oli tomaattia ja fetaa. Lisäksi pistin joukkoon ristikkoperunoita ja majoneesia ja kaupasta valmista kebab kastiketta, mikä oli yllättävän hyvää!

Jos 2kg määrä tuntuu isolta niin toki voi tehdä sitten vaikka esim. yhdellä kilolla, kunhan muistaa sitten puolittaa myös mausteiden määrän! :D Tätä kahden kilon "siikaa" söi kaksi aikuista noin 3-4 päivää. Ja ainakin omalla kohdalla ei alkanut tökkimään missään vaiheessa kun olihan se niiiiiin hyvää!! Ja tätähän voi syödä erimuodoissa, salaatin, ristikkoperunoiden, ranskalaisten, pitaleivän jne jne kanssa.

Eli mielettömän helppoa on omatekoinen kebabbi ja hakkaa mennen tullen nämä paikalliset känkkylät eli suosittelen rohkeasti kokeilemaan! ...näitä kuvia katsoessa ainakin mulle tuli taas nälkä ja mieli kebabbia! :)